Näyttelyssä ”Viisi” meillä jokaisella viidellä taiteilijalla on oma teemamme, oma tarina kerrottavana. Olemme ilmaisussamme erilaisia, mikä tekee näyttelystä monipuolisen.
Taidekeskus Taarasti sijaitsee Nastolassa, kauniissa koivikossa Pikku Kukkanen -järven rannalla. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Erkki Aartti, se on rakennettu v. 1990. Näyttelytila on avara, 240 neliötä ja lisäksi on myös kahvio.
Taarastiin on helppo tulla, puolitoista tuntia, n. 120 km, Helsingistä, n. 20 minuuttia Lahdesta Kouvolan suuntaan. Nastolassa voi viettää muutenkin mukavaa aikaa. Lähellä on esimerkiksi Liikuntakeskus Pajulahti monipuolisine palveluineen.
Kuvassa osa työn alla olevasta Haaveiden silta, jossa elementit ovat varmaan lähes minimissä!
Minulla on meneillään ”tutkimus”, kuinka paljon teosta voi pelkistää. Työni nimittäin yksinkertaistuvat koko ajan, nykyään. Ja samaa yksinkertaistamista, vähentämistä ja selkeyttämistä etsin myös muutenkin elämääni, kodin sisustukseen jne.
Kuinka kauan siis pitää paikkansa sanonta ”Vähemmän on enemmän”? Missä vaiheessa tuloksena ei olekaan enää mitään mielenkiintoista.
Tätä kysymystä nyt tutkailen.
Mielenkiintoista nähdä, pääseekö tämä esille kesäkuun näyttelyyn Taidekeskus Taarastissa. Näyttelystä lisää vähän myöhemmin…
Tutustuin yhden sisustusprojektin yhteydessä Yesecon sisustuspaneeleihin, www.yeseco.fi. Ihastuin ja innostuin. Paneeleissa on todella kaunis, hampusta tehty pinta, joten ajattelin sen sopivan mainiosti maalaustöitteni pohjaksi. Pohjaa ei tarvitse juurikaan peittää, koska se on kaunis sellaisenaan. Kun teen varsinaisen ”kuvion” vanhasta kankaasta, akustiset ominaisuudet säilyvät mainioina.
Ajattelin, että olisi hienoa kehittää uusi ja vähän erilainen vaihtoehto akkustisille elementeille. Nykykodit kaipaavat hyvin usein akustiikan parantamista.
Yesecon akustiikkapaneelit ovat ekologisia ja sopivat sen tähden mainiosti minun ajatusmaailmaani luonnollisten materiaalien käytöstä. Tuotteet valmistetaan hamppukuidusta ja kierrätysmateriaaleista, ne ovat hiilinegatiivisia.
Kun ympäristöasiat ovat nyt todella tärkeitä, ihastuin myös em. hiilinegativiseen tuotantoon. Yesecon tuotanto tukee siis kestävää kehitystä sekä ilmaston lämpenemisen, luonnon puhtauden, että ihmisten näkökulmasta. Sitä kannattaa mainostaa. – Tämä tulokulma innosti minua entistä enemmän kokeilemaan Yesecon akustiikkapaneelia taideteosten pohjana.
Lähikuvat ovat työn alla olevista akustiikkapohjalle valmistuvista tauluista, huomaa pohjan kaunis pinta!
Valmiita töitä niin akustiikkapohjalle kuin karkealle pellavallekin tehtynä näet Venetsiasta Valssaamoon -näyttelyssä Helsingin Kaapelitehtaalla.
Työhuoneellani on muutama jo lähes valmis työ odottamassa Venetsiasta Valssaamoon -näyttelyyn pääsemistä. Näyttelyyn valmistuvat työni ovat melko pelkistettyjä, rouheita, rauhallisia: tunnen löytäneeni jotain juurevaa, ehkä omia juuriani…
Venetsiasta Valssaamoon -näyttely on siis
Helsingin Kaapelitehtaalla 14.1. – 12.2.2023.
Meitä on kymmenen taiteilijaa, yhteisenä tekijänä Lapinlahden taidekoulu, joka toimii Lapinlahdessa Venetsia -nimisessä rakennuksessa, ihan veden ääressä. Meillä on erilaiset tarinat, miten kukakin on kulkenut oman matkansa Venetsiasta Valssaamoon. Näyttely on meille merkittävä yhteinen iso projekti, johon meistä jokainen valmistautuu huolella.
Syksy on jo yllättävän pitkällä. On korkea aika ruveta tekemään uusia töitä tammi-helmikuussa pidettävään näyttelyyn Venetsiasta Valssaamoon. Se on kymmenen taiteilijan yhteisnäyttely Kaapelitehtaan Valssaamo-salissa – korkea tila, upeat ruutuikkunat jne.
Meillä osallistujilla on yhteisenä nimittäjänä Lapinlahden taidekoulu, jossa olemme jossain vaiheessa olleet mukana; koulu sijaitsee Lapinlahdessa upeassa Venetsia-rakennuksessa, siitä tulee näyttelyn nimi. Käy tutustumassa näyttelyn verkkosivuilla meihin osallistujiin. http://www.venetsiastavalssaamoon.com. Ota seurantaan myös instagram @venetsiastavalssaamoon.
Tarkoituksenani on tehdä näyttelyyn uudenlaisia töitä, joissa vanha kulunut tekstiili on entistä isommassa osassa. Samoin teen pohjat karkeahkolle pellavakankaalle perinteiseen tyyliin lähtien jänisliiman käyttämisestä.
Perinteiset materiaalit ovat hyvin mielenkiintoisia – ja vähän haastaviakin!
PS.
Työhuoneellani on vielä useita mielestäni hyviä teoksia, jotka kaipaavat parempaa kotia kuin työhuoneeni ahtaat nurkat. Tilan puute vähän vaivaa.
Jos kotonasi olisi paikka yhdelle tai useammalle teokselle, ota yhteyttä. Hinnoista pääsemme varmasti yhteisymmärrykseen, jos johonkin ihastut. – Muista, että taideteoksella saat kotiisi helposti uutta ilmettä!
Puun alla on turvassa, puun alta voi tarkkailla maailmaa, puu rauhoittaa, puuta voi halata jne. Meistä monelle puut ovat tänäkin päivänä tärkeitä – ja metsien merkitys on monella tavalla tämän päivän puheenaiheena.
Entisaikaan puut olivat ihmisille vieläkin merkityksellisempiä, silloinkin monella eri tavalla. Niistä saatiin elantoa ja tarvekaluja, mutta puihin liittyi myös paljon erilaisia uskomuksia henkimaailmasta lähtien. – Ei siis ihme, että meissä on säilynyt jonkinlainen rakkaus puihin.
Korona-aika on yllättäen tuonut minun tauluihini puita. Olenko etsinyt niistä tukea, vahvuutta, juurevuutta, avarakatseisuutta tai jotain ihan muuta, en tiedä.
– Minulle kotitilan pihapuut ja läheinen metsä ovat olleet sielun maisemaa, metsän puut saivat kuulla ilot ja surut. Myös nykyään menen metsään hyvin usein. Varmaan jostain syvältä sisältä puut ovat nyt nousseet töihinikin..
Esillä on myös muutamia luonnoksia
Toiset taulut pysähdyttävät, auttavat rauhoittumaan, haaveilemaankin.
– Joogaopettajani on sanonut, että taulujen ison puun eteen olisi hienoa levittää joogamatto ja hengitellä siinä rauhassa, vaikkapa sinistä hetkeä katsellen.
Toiset taulut taas vakuuttavat, että tuuli saa rauhassa puhaltaa; kyllä elämässä selvitään. Ja kaatuneena puu on entistä monipuolisemmin elämässä mukana.
– Sellaista elämä on!
Toivon, että saat mielihyvää ja uusia ajatuksia tauluja katsellessasi!
– Olen paikalla keskiviikkoisin klo 17 – 19.
Taulut ovat myynnissä. Ota yhteyttä, jos kiinnostut, pöydällä on käyntikorttejani.
PS. Työhuoneeni on tässä ihan lähellä, Kehäkukantien päässä. Siellä on esillä muitakin kuin puuaiheisia töitä.- Tervetuloa käymään, varmista puhelimitse, että olen paikalla.
Somero-lehti kyseli minulta, miten sisustaja rakentaa joulun.
Näillä tyypeillä on omat nimikkppaikkansa meidän joulussa
Kerroin, että se käy meillä hyvin helposti, ja vaivattomasti.
Ensin siivotaan ja sitten otetaan esiin perinteiset joulun tuojat: punaiset vällyt ja sohvapöydille, kaappien ja piironkien päälle samanlaiset joululiinat: näin rakentuu ”yhtenäinen” joulupohja.
Juhlan tuntua tuo 1940-luvulta oleva upea joulutähti, Beetlehemin tähti, johon liittyy muistoja vanhemmista ja kummeista. Vähän uudempia, kuitenkin jo yli 30 -vuotiaita ovat muutkin tärkeät joulun tunnelman tuojat, joilla kaikilla on oma nimikkopaikkansa; esimerkiksi perinteiset olkipukit ja kovia kärsineet, kynttiläiset joulupukit. Myös kuusen koristeet ovat samaa ikäluokkaa, ihanat olkipallot, jotka aikanaan tilasin suoraan niiden tekijältä.
Vaikka joulun koristeet ovat aina lähes samoja, uutta ilmettä saa eri värisillä kukilla ja kynttilöillä. Tänä vuonna mennään valkoisilla.
Annetaan joulun tunnelman ja sanoman laskeutua sydämiimme asti!
Beetlemhemin tähdestä tulee mieleen vanha runo ”Taas Beetlehemin tähti katsoo niin kuin kauan sitten…” Koristeellinen kynttelikkö kuuluu myös joulukotiimme.Ihan kohta levitetään joululiinat pikkupöydille ja kaapistojen ym päälle, vällyt puusohvalle ja pallot pääsevät kuuseen.
Volgan lautturit, 1870 – 1873, on Repinin tunnetuimpia teoksia. Se kuvaa maattomia maatyöläisiä vetämässä laivaa ylävirtaan helteisellä Volgalla. Jokainen työmies on kuvattu omana persoonana.
NÄYTTELYSSÄ PITKÄSTÄ AIKAA!
Ilja Repinin upea näyttely Ateneumissa on nyt avoinna, liput pitää varata etukäteen ja vieraita pääsee vain kourallinen. Oli aivan ylellistä olla näyttelyssä, kun väkeä oli niin vähän. Sai katsoa rauhassa, ihan läheltäkin, pystyi ottamaan valokuvia ilman muita katsojia jne.
Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880 – 1891, on toinen Repinin kuuluisimmista töistä. Siinä rehvakkaat kasakat on kuvattu värikkäinä persoonina, työssä on paljon naurua ja energiaa. (Osa teoksesta)
Ilja Repin (1844 – 1930) on Venäjän kuuluisin oman aikansa taidemaalari, syntyisin hän oli nykyisen Ukrainan alueelta. Repinillä oli hyvät suhteet Suomeen ja hän asui ja työskentelikin pitkään, 1903 – 1930, Suomen puolella, Terijoen Kuokkalassa, johon hän on myös haudattu.
Inka Kivalon Hevosloimi, v 1985, toivottaa tervetulleeksi näyttelyyn. Se on värikäs moderni versio entisestä käyttötarkoituksesta.
Helsingin Taidehallissa on esillä noin 130 ryijyä, vanhin vuodelta 1707. Näyttely esittelee ryijyn muuttumisen veneryijystä moderniksi taideryijyksi. Myös monimuotoisia materiaalien yhdistelmiäkin on esillä. Kävin näyttelyssä melko pikaisesti, tarkoitus olisi käydä uudestaan – jos korona sallii.
Olen opiskeluaikana tutustunut ryijyn historiaan aika perinpohjaisesti. Ehkä sen tähden en nyt syventynyt niinkään vanhimpiin ryijyihin vaan nautin suunnattomasti upeiden 1960-1980- lukujen taideryijyjen katselemisesta. Ne tuntuivat lähes nostalgialta, paluulta omaan opiskeluaikaan, jolloin tekstiilitaide kaiken kaikkiaan oli Suomessa hyvin korkeatasoista, elettiin varmaan taidetekstiilin ”kulta-aikaa”, mikä innosti minutkin opiskelemaan alaa.
Olen usein jäänyt miettimään, milloin, mihin ja miksi tekstiliitaide, ainakin kudotut taidetekstiilit, on suurelta osin kadonnut? Valokuvataide, videotaide, nykytaide jne. ovat uusina, yleisöä kiinnostavina taiteenaloina vieneet tilaa perinteisemmiltä aloilta taidekentässä. Muutenkin eri taiteenlajien suosiossa on nähtävissä tiettyä aaltoliikettä. Ehkäpä tekstiilitaidekin jossain vaiheessa nousee!
Ryijyn uudesta tulemisesta puhutaan aina silloin tällöin. Niin nykyäänkin, ja varmasti Taidehallin iso näyttely lisää yleistä kiinnostusta ryijyä kohtaan. Itse asiassa ryijy sopii mainiosti myös nykykotien sisustukseen, sillä valinnanvaraa on. Ryijyn voi hankkia paitsi uutena, myös huutokaupasta tai antiikkiliikkeestä. Ja tietysti sen voi myös kutoa itse!
Meillä on kotona kaksi vanhaa ryijyä, 1800-luvun alusta, molemmat niin vanhoja, että ovat molemmin puolin nukitettujakin. Vanhat ryijyt ovat melkoisen suuria, joten meilläkin ne ovat seinällä vuorotellen. Vanhojen ryijyjen hillitty kuviointi sopii lähes kaikkiin sisustuksiin.
Uusissa taloissa, varsinkin korkeissa tiloissa ja kivitaloissa, on usein vaikeuksia saada tilasta akustisesti miellyttävää. Erilaiset akustiset materiaalit ovatkin hyvin suosittuja, usein ne kuitenkin erottuvat muusta sisustuksesta vähän poikkeavana materiaalina. Ryijy sen sijaan on hyvä akustinen elementti ja se olisi helppo yhdistää muuhun sisustukseen. Suosittelen lämpimästi. Ja kaveriksi vielä ryijymatto, niin akustiikka paranee oleellisesti!
Näyttely on auki 3.1.2021 asti, niiltä osin kuin korona sallii. Seuraa Taidehallin sivuja, sillä tätä voin kyllä suositella.
Näyttelyn vanhimpia ryijyjä, morsius- ja elämänpuuryijyjä.Veneryijy vuodelta 1814 puhuttelee yksinkertaisella kauneudellaan.Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin ryijyissä väri on aina keskeinen tekijä, vasemmalla Oras, v 1972. Oikealla Aino Kajaniemen Satumaa, v 2015.Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin Sinisä raitoja, 1965Kristiina Ihamuotila suunnitteli paljon upeita ryijyjä, tässä vasemmalla Maan harju, v 1986. Oikealla ylhäällä Maisa Kaarnan Portti, v 1980 ja alhaalla Sirkka Könösen Tähtipolku, v 1996.Seinällä Kirsti Ilvessalon Die Blaue Symphonie, 1969, ja alhaalla Ritva Puotilan Zeus, v 1959. Molemmat upeita tekstiilitaiteilijoita.Leena- Kaisa Halmeen Metsäryijy, v 1984.Ryijyn monimuotoisuudesta esimerkkinä Timo Sarpanevan Pohjanlahti 2, v 1960.Irma Kukkasjärvi on muokannut ryijystä upeita vapaamuotoisia veistoksellisia taideteoksia, tässä Riva, v. 1986.Uusimpia teoksia näyttelyssä on Aino Kajaniemen veistoksiksi taipunut kokonaisuus Suru, v 2015. Näitä olisi halunnut päästä koskettamaan!
