
Lehtikuusi harmaantuu itsestään vähitellen. Maisemointityöt, istutukset, kukkalaatikot jne. odottavat vielä vuoroaan.
Kirjoittelin huhtikuun loppupuolella, miten olimme keväällä aikaisin liikkeellä kesämökin huoltotoimien kanssa, jotta saisi ne alta pois ja jäisi aikaa nauttia kesästä. Pian sen jälkeen, äitienpäivänä, minulle sattui juuri maalatessa tapaturma, joka viivästytti hyviä suunnitelmiamme melkoisesti. Maalatessani piharakennuksen kattotuoleja, tikkaat menivät alta pois.
Tiedän, että tikkaat eivät ole maalausteline, mutta kun kyse oli pienestä maalauksesta jne. Mieheni on työskennellyt paljon työturvallisuusasioiden parissa ja ihan keskustelimmekin tikkaiden käyttämisestä. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tikkaat menivät alta pois ja minä maaliämpärin kanssa mukkelis makkelis lattialle, kaksi lannenikamaa murtui, 3 kk toipilaana. Minun osaltani kevään ahkeruus siis loppui lyhyeen. Vähitellen pääsen jatkamaan kesken jääneitä juttuja.
Minun ”laiskottelustani” huolimatta suurin osa asioista on edennyt. Päärakennus ja sauna ovat kuitenkin kuin uudet, sillä paikallinen maalarimestari , luottomaalarimme Hannu Yli-Rekola miehineen hoiti asiat sovitusti juhannukseen mennessä. – Haluankin lämpimästi suositella ammattilaisten käyttöä rakennusten ulkomaalauksessa, koska silloin varmistetaan, että kaikki tarvittavat toimenpiteet homesuojauksesta lähtien tulee tehtyä. Meilläkin maalausurakka alkoi ikkunoiden suojaamisella talon pesun ajaksi, mielenkiintoista!

Ja kun maalausurakka oli ohi, rakennukset näyttivät ihan uusilta! Se oli aivan uskomaton tunne, koska kotisokeana ei ollut huomannut maalien haalistumista.
Terassin laudoituksen rungon jatkamisen jälkeen mieheni otti omaksi tehtäväkseen – minun hoitamisen ja lastenlasten kanssa seurustelun lisäksi. Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, materiaaliksi valitsimme lehtikuusen, leveähkönä lankkuna. Nyt terassi on yhtä kaidetta lukuun ottamatta valmis. Toki maisemointi ja kasvien uusiminen ovat vielä tekemättä.
Yhdistimme talon päädyn ison terassin ja sivun pikkuterassin ja saimme näin avattua terassia mökin sivulla olevalle pihalle päin, mikä oli projektissa tärkeänä tavoitteena. Saimme talon seinustalle myös pienen, aamupäivän aurinkoon suuntautuvan ja usein tuulettoman istumapaikan.

Koska olen edelleen vähän selkävaivainen, terassilta puuttuvat kukat. Kukkalaatikot pitää ensin maalata. Pyöreä ruokapöytämme on jo aikansa palvellut ja muotona sikäli hankala, että joku istuu aina selin järvimaiseman suuntaan. Emme kuitenkaan ole löytäneet oikean kokoista pöytää, joten pöydän rakentaminen jäi meille tehtäväksi – ehkä entisen jalkarakenteen ystyy hyödyntämään. Uudet ruokapöydän tuolit sen sijaan löysimme, entisille korituoleille löytyi uudet paikat.
Selän murtumat ovat opettaneet sietämään keskeneräisyyttä – kun ei ole voinut itse tehdä mitään. Nautin siis suunnattomasti uudistuneella mökillä olosta, vaikka moni asia onkin vielä vähän kesken. Toivon mukaan entistä rennompi suhtautuminen itseeni, ympäristöön ja yleisestikin jäisi minuun pysyväksi ominaisuudeksi!
– Siitä huolimatta odotan innolla elokuuta, jolloin pääsen toivon mukaan vähitellen myös viimeistelemään paikkoja!
Ja erityisesti haluan innostaa teitä kaikkia pitämään rakennuksistanne hyvää huolta! Se kannattaa!