Kudotut matot valtaavat alaa – Sidosopin kertausta 2

with Ei kommentteja
Tässä matossa on sama toimikas-sidos kuin aikanaan esimerkiksi perinteisten vällyjen päällisissä eli ns. rinkinen raanu. (Pääsinpä näyttämään osaamistani!)
Tässä matossa on sama toimikas-sidos kuin aikanaan esimerkiksi perinteisten vällyjen päällisissä eli ns. rinkinen raanu. (Pääsinpä näyttämään osaamistani!)

Kerroin viimeksi, miten tekstiileissä ihastelin erilaisten sidosten paluuta. Samaa kehitystä on havaittavissa myös mattojen maailmassa, nopeasti kasvava mattojen ryhmä on juuri erilaiset kudotut matot, joissa kuviointi saadaan aikaan sidoksilla.

 

Minna Kivelä Koolmatista kertoi, että uutuuksia tässä ryhmässä ovat niin perinteiset kelim-matot kuin esimerkiksi toimikas-kuvioiset, joissa toimikas-sidoksella saadaan aikaan vinoa viivaa, jonka suuntaa voidaan vaihtaa. Muita tämän hetken juttuja ovat vanhennetut matot, joissa esimerkiksi osa lyhyestä kuvionukasta on kulutettu pois. Kaiken kaikkiaan litteät matot valtaavat alaa, toteaa Minna.

 

Minna Kivelä esittelee uutta toimikas-sidoksista mattoa ja sen hillittyjä värivaihtoehtoja.
Minna Kivelä esittelee uutta toimikas-sidoksista mattoa ja sen hillittyjä värivaihtoehtoja.

Nukkamatoissa tällä hetkellä suosittuja ovat lyhytnukkaiset viskoosimatot, joissa maton pinta saa elävyyttä, kun siinä kävellään. Myös asuntomessukohteeseeni valittiin lyhytnukkaiset viskoosimatot, molempiin oleskeluryhmiin. Viskoosin himmeä kiilto ja miellyttävä pehmeys muistuttavat silkin ylellistä tuntua. Niillä matoilla on kiva istuskella ja oleilla!

Villaisissa ns. kelim-matoissa on yleensä kauniita värisävyjä. Karkea villa on ihanteellinen mattomateriaali ja villa värjäytyy vain kauniisiin sävyihin.
Villaisissa ns. kelim-matoissa on yleensä kauniita värisävyjä. Karkea villa on ihanteellinen mattomateriaali ja villa värjäytyy vain kauniisiin sävyihin.