”Nostalgiamatkalla” – Kudottua kauneutta Taidehallissa

with Ei kommentteja
Inka Kivalon Hevosloimi, v 1985, toivottaa tervetulleeksi näyttelyyn. Se on värikäs moderni versio entisestä käyttötarkoituksesta.

Helsingin Taidehallissa on esillä noin 130 ryijyä, vanhin vuodelta 1707. Näyttely esittelee ryijyn muuttumisen veneryijystä moderniksi taideryijyksi. Myös monimuotoisia materiaalien yhdistelmiäkin on esillä. Kävin näyttelyssä melko pikaisesti, tarkoitus olisi käydä uudestaan – jos korona sallii.

Olen opiskeluaikana tutustunut ryijyn historiaan aika perinpohjaisesti. Ehkä sen tähden en nyt syventynyt niinkään vanhimpiin ryijyihin vaan nautin suunnattomasti upeiden 1960-1980- lukujen taideryijyjen katselemisesta. Ne tuntuivat lähes nostalgialta, paluulta omaan opiskeluaikaan, jolloin tekstiilitaide kaiken kaikkiaan oli Suomessa hyvin korkeatasoista, elettiin varmaan taidetekstiilin ”kulta-aikaa”, mikä innosti minutkin opiskelemaan alaa.

Olen usein jäänyt miettimään, milloin, mihin ja miksi tekstiliitaide, ainakin kudotut taidetekstiilit, on suurelta osin kadonnut? Valokuvataide, videotaide, nykytaide jne. ovat uusina, yleisöä kiinnostavina taiteenaloina vieneet tilaa perinteisemmiltä aloilta taidekentässä. Muutenkin eri taiteenlajien suosiossa on nähtävissä tiettyä aaltoliikettä. Ehkäpä tekstiilitaidekin jossain vaiheessa nousee!

Ryijyn uudesta tulemisesta puhutaan aina silloin tällöin. Niin nykyäänkin, ja varmasti Taidehallin iso näyttely lisää yleistä kiinnostusta ryijyä kohtaan. Itse asiassa ryijy sopii mainiosti myös nykykotien sisustukseen, sillä valinnanvaraa on. Ryijyn voi hankkia paitsi uutena, myös huutokaupasta tai antiikkiliikkeestä. Ja tietysti sen voi myös kutoa itse!

Meillä on kotona kaksi vanhaa ryijyä, 1800-luvun alusta, molemmat niin vanhoja, että ovat molemmin puolin nukitettujakin. Vanhat ryijyt ovat melkoisen suuria, joten meilläkin ne ovat seinällä vuorotellen. Vanhojen ryijyjen hillitty kuviointi sopii lähes kaikkiin sisustuksiin.

Uusissa taloissa, varsinkin korkeissa tiloissa ja kivitaloissa, on usein vaikeuksia saada tilasta akustisesti miellyttävää. Erilaiset akustiset materiaalit ovatkin hyvin suosittuja, usein ne kuitenkin erottuvat muusta sisustuksesta vähän poikkeavana materiaalina. Ryijy sen sijaan on hyvä akustinen elementti ja se olisi helppo yhdistää muuhun sisustukseen. Suosittelen lämpimästi. Ja kaveriksi vielä ryijymatto, niin akustiikka paranee oleellisesti!

Näyttely on auki 3.1.2021 asti, niiltä osin kuin korona sallii. Seuraa Taidehallin sivuja, sillä tätä voin kyllä suositella.

Näyttelyn vanhimpia ryijyjä, morsius- ja elämänpuuryijyjä.
Veneryijy vuodelta 1814 puhuttelee yksinkertaisella kauneudellaan.
Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin ryijyissä väri on aina keskeinen tekijä, vasemmalla Oras, v 1972. Oikealla Aino Kajaniemen Satumaa, v 2015.
Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin Sinisä raitoja, 1965
Kristiina Ihamuotila suunnitteli paljon upeita ryijyjä, tässä vasemmalla Maan harju, v 1986. Oikealla ylhäällä Maisa Kaarnan Portti, v 1980 ja alhaalla Sirkka Könösen Tähtipolku, v 1996.
Seinällä Kirsti Ilvessalon Die Blaue Symphonie, 1969, ja alhaalla Ritva Puotilan Zeus, v 1959. Molemmat upeita tekstiilitaiteilijoita.
Leena- Kaisa Halmeen Metsäryijy, v 1984.
Ryijyn monimuotoisuudesta esimerkkinä Timo Sarpanevan Pohjanlahti 2, v 1960.
Irma Kukkasjärvi on muokannut ryijystä upeita vapaamuotoisia veistoksellisia taideteoksia, tässä Riva, v. 1986.
Uusimpia teoksia näyttelyssä on Aino Kajaniemen veistoksiksi taipunut kokonaisuus Suru, v 2015. Näitä olisi halunnut päästä koskettamaan!