
Asuntomessukodin suunnittelu on edennyt rauhallisesti. Nyt alkaa kuitenkin olla päätösten tekemisten aika.
Oheinen kuva on alakerran olohuonetta varten tehty ensimmäisestä värikooste. Se on pitänyt yllättävän hyvin pintansa suunnittelun edetessä. Kuva kertoo rauhallisesta värimaailmasta, joka vetää hienostuneesti lilaan.
Lattiaan jo aikaisessa vaiheessa löydetty Vinylcomfortin rouhea Alaskan tammi, oli valinta, jota ei ole tarvinnut sen koommin enää miettiä.
– Perheellä oli ystäviensä kautta hyviä kokemuksia ”vinyylikorkista”. Sen tiedettiin kestävän hyvin lapsiperheen arkea, samoin myös koiran kynsiä. Perheessä ei vielä ole koiraa, mutta ajatuksissa kylläkin.
Tutustuimme erilaisiin vinyylikorkkeihin huomataksemme, että niissä oli paljon eroja, niin rakenteensa kuin pinnankin suhteen. Valitussa tuotteessa on sekä vinyylikerroksen alla että pohjassa muutaman millin korkkikerros pehmentämässä niin askelia kuin ääniä. Myös tuotteen ulkonäkö, erityisesti pinnan kuviointi ja rakenne miellyttivät. Se näyttää vanhalta kuluneelta tammelta.