Syksyisiä värejä ja pehmeitä tekstiilejä

with Ei kommentteja

TERVEISIÄ HABITARESTA II

Marimekon syksyn sävyjä.
Kaunista syksyistä kattausta Vallilan osastolla

 

Valkoisista sisustuksista ollaan vähitellen siirtymässä värikkäämpään suuntaan, tämä näkyi myös Habitaressa. Monet osastot olivat hyvinkin värikkäitä: väriä oli kalusteiden ja tekstiilien lisäksi myös osastojen seinissä ja lattioissa.

Omissa kodeissa vuodenajat ja muuttuvat värimieltymykset näkyvät sisustuksessa erityisesti tekstiileissä. Syksyllä värit syvenevät. Esimerkiksi sopii esimerkiksi Marimekon osasto, joka esitteli Marimekon syksyn tuotteita.

Pehmeät, pitkänukkaiset ja -karvaiset tekstiilit tuntuvat syksyllä ja talvella ihanilta. Asun -lehden osasto

Tekstiilin oleellinen osuus sisustuksen hengen luomiseen tuli konkreettisesti Asun –lehden osastolla. Pitkänukkaiset matto ja isot tyynyt olivat juuri niin pehmeän näköiset, että niihin olisi halunnut uppoutua – vain takkatuli puuttui täydellisyydestä.

Interfacen osastolta löytyi kaksi hyvää nojatuolivaihtoehtoa, tässä niistä rennompi.

 

Hakolan upea keltainen sohva. (Haaveilin keväällä kotiin keltaisia sohvia – päädyimme johonkin neutraaliin – taas kadutti!)

 

Muuramen klassikko-perhe on saanut uuden kevyen jäsenen.

Pyrin aina suosimaan suomalaista, joten messuillakin vietin aikaa suomalaisten valmistajien osastolla ja ihastelin ajankohtaisia uutuuksia.

Niina Hiltusen taidetekstiili, johon on liitetty myös taakse akustista elementtiä.

Oli ilahduttavaa nähdä messuilla paljon taidetta ja myös taidetekstiilejä, joita soisi tapaavansa useamminkin. Nyt tekstiiliä joka akustisena ratkaisuna. Enemmän taiteesta seuraavassa postauksessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muutama idea keittiöistä ym.

Festivo -kylmälaitteet voi asentaa myös vapaasti seisomaan, vaikka kuvassa kaikki ”seinän sisällä”.

Festivo –kylmälaitteet ovat ihan omassa sarjassaan ominaisuuksiensa osalta. Asiakkaistani kaikki, jotka ovat joskus valinneet Festivon, tai joiden kavereilla on sellainen, haluavat esim muuttaessaan Festivon myös uuteen keittiöönsä. Kun on kylmälaitteiden uusimisen aika, kannattaa tutustua. Messuilla Festivon monipuolinen valikoima oli esillä upealla osastolla.

Kevyt valolippa koko saarekkeen ml liesituuletin ja upeita hanoja ym yhhteisosastolla lapetek, Blanco ja Falmec

Saarekkeet ovat hyvin yleisiä ja sitten mietitään, miten liesituuletin siihen saadaan sopimaan. Niinpä esillä oli uusia mielenkiintoisia muotoja liesituulettimiin. Erityisesti kiinnitti huomiotani koko saarekkeen päälle asennettava ohut valolippa, johon myös liesituuletin mukavasti sulautuu – tyylikäs kokonaisuus.

Liukuovet sopivat mainiosti yläkaappeihin, Noblessa
Keittiön upean tapetin voi suojata myös kapealla työtason kanssa samanlaisella materiaalilla.

Yläkaappien liukuovat olivat minulle uusi asia, vaikuttivat aika käteviltä. Mukavalta vaikutti välitilaan 15 – 20 cm korkeudelle käännetty sama materiaali kuin työtasossa.

Dieselin upeita laattoja Scavolinin osastolla.
Kevin Weckströn seuraa fammunsa jalanjälkiä keramiikan taitajana. Nämä laatat sopivat taideteokseksikin.

Laatat ovat saavat aina uusia muotoja ja kuvioita.  Oma lukunsa ovat myös taideteoksiksikin sopivat laatat, esim. Kevin Weckströmin laatat.

Karin Widnäs-Weckströmin Toiverasioita, upeissa syksyn väreissä.